20.6.05

Huh hellettä!

Eihän tällä ilmalla jaksa edes pitää lankaa käsissään, saati sitten tehdä siitä jotain :) Tänään virkkasin kerroksen verran kesähattua ja se kyllä pitäisin pikapikaa tehdä loppuun. Tai siis lanka loppuu eli hattu on sitten valmis, kun lankaa ei enää ole enempää. Hatun ohje on viimeisimmässä Suuressa Käsityölehdessä, ohjeessa se on virkattu monivärisenä, mutta itse teen ihan yksiväristä. Ajattelin virkata siihen päälle jotain värikkäitä kukkia sitten lopuksi.
Sortavalan reissun aikana valmistui yksi virkattu liina. Taas vähän sovelsin ohjetta, koska lankaa oli rajoitettu määrä. Matkan aikana aloitin uuttakin pitsiliinaa virkkaamaan kalalangasta, mutta sen tekeleen purin kotona. Minä, joka en koskaan pura mitään, hylkäsin liinan tekeleen, koska siitä tuli liian tönkkö ja langassa oli ihan liikaa solmuja.
Matkalta ei (ihme kyllä) tarttunut mukaan yhtään lankaa. Katselin villasekoitelankoja torilla, mutta kukaan ei tullut niitä myymään, joten siihen jäi ostamiset. Yhtä yllättävää on, etten ostanut kenkiä tältä matkalta.
Onneksi kävin Tampereella kahdessakin tukkuliikkeessä ostoksilla, ettei ihan jäänyt shoppailut tekemättä lomalla. Kankaita tuli ostettua kaiken kaikkiaan noin 75 metriä, joista onneksi vain reilu metri ihan omaan käyttöön ja muut yritykselle. Reijun Pörri-lankaa ostin reilun kilon. Tämä on sellaista vaaleaa villasekoitelankaa, jossa on siellä täällä pikkaisen ruskeaa. Juu ja yrityksen piikkiin joustonauhaa kilo eli aika monta metriä :) Hintaakaan en vielä tiedä, kun tukussa oli tietokoneet jumissa. Eli ostin sian säkissä...
Nyt sitten pitäisi hyödyntää kaikki ostokset äkkiä. Täyttövaippoja on kasa leikattuna, mutta ei tuo ompelukone vaan tarpeeksi houkuttele puoleensa. Kun ulkona paistaa aurinko, niin ei yhtään huvita istua sisällä ja yöllä kuitenkin mieluummin nukun kuin teen töitä. Mutta nyt menen vähän siivoamaan työhuonetta. Siellä on ihanan viileää!

9.6.05

Lomalla on aikaa...

... bloggailla ja tehdä käsitöitä :D Eilen valmistui se pitsiliina, jonka aloitin heti ekana lomapäivänä. Kuva tulee joskus, mutta tein sen punaisesta paksuhkosta pellavalangasta ja lanka riitti just, kun vähensin muutaman kerroksen välistä. Ohje oli jossakin niistä Mary Oljen (oikeesti kai Mary Olkin) pitsikirjoissa, joita olen saanut. Tänään sitten valmistui huivi, jonka myöskin aloitin silloin ekana lomapäivänä. Huivi sopisi hyvin uuden kesämekkoni kanssa, mutta en taida silti raaskia ottaa sitä itselleni käyttöön. Lankaa kyllä on toiseenkin huiviin eli ehkä sittenkin voisin kerrankin käyttää jotain itsetehtyä.
Tänään vietin varmaan kaksi tuntia kirpparilla ja käsitöitä en ole pahemmin ehtinyt harrastamaan. Korjasin kyllä ostamaani kesämekkoa, koska olkaimet olivat liian pitkät. Kirpparilta ostin alusmekon kesämekkoon ja sitäkin vähän korjailin. Nyt pitäisi pakata matkaa varten ja edelleenkään en tiedä, että minkä käsityön otan mukaan. Kesken olisi ainakin hahtuvahousut, virkattu hattu ja villalangasta virkatut pitsitilkut. Luultavasti otan jotain ihan muuta mukaan. Mieli tekisi virkata lisää liinoja, vaikka en niitä tarvi missään. Ehkä ensi jouluna jaan pitsiliinoja kaikille lahjaksi.

7.6.05

Lankainventaario jatkuu...

Loma alkoi ja lähdin heti vanhempieni luokse lepäilemään - eli siivoamaan ja järjestämään tavaroita, joita olen heidän nurkkiin jättänyt. Ja täällähän on lisää lankaa ja lisää lankaa ja lisää lankaa... Nooh, kaikki langat eivät onneksi ole minun, vaan kuuluvat äidilleni tai mummulleni, mutta oikeastaan ovat meidän kaikkien yhteiskäytössä. Vaikka lankaa on vintti täynnä ja sitä pursuaa täälläkin joka kaapista, niin silti nyt ei löydy sopivaa puuvillalankaa. Uusimmassa Suuressa Käsityölehdessä oli virkattu hattu, jota haluaisin kokeilla ja siihen koitan löytää lankaa varastoista.
Turusta kannoin mukanani kuusi hahtuvakiekkoa ja yhdet villahousut sentään jo aloitin. Bussimatkan aikana aloitin huivia Ornaghi Filatin Giannutri-langasta. Kuvaa ei tule pitkään aikaan, koska digikameraa ei ole nyt käytettävissä. Mutta tuo on nauhalankaa, jossa vuorottelee kiiltävät viskoosiosuudet ja kiiltämättömät puuvillapätkät. Teen huivia samalla ohjeella, jolla olen tehnyt tikapuulangasta huiveja ja ihan kivalta se näyttää tuostakin langasta. Se toinen tikapuulangasta neulottu huivi muuten valmistui juuri ennenkuin lähdin Nokialle. Tai sen oli pakko valmistua, kun halusin ne paksut puikot mukaan. Eilen illalla tuli kauhea himo virkata ja selailtuani vanhoja virkkauskirjoja päätin aloittaa yhden kirjan ensimmäisestä mallista. Voin sitten virkata kaikki liinat järjestyksessä tässä loman aikana siitä kirjasta :) Ensimmäinen virkattu liinani (en ainakaan muista koskaan virkanneeni mitään pitsiliinaa) olisi jo valmis, ellei lanka olisi loppunut kesken. Purin muutaman kerroksen, että saisin tehtyä reunaan ohjeen mukaiset kerrokset. Onneksi tuo malli oli sellainen, että välistä voi jättää kerroksia pois eikä kuvio siitä kärsi.
Äsken lankoja penkoessani löysin pellavalankaa, josta viime kesänä Sortavalan matkalla koukkusin pesukintaita. Nyt pitäisi löytää enää koukkuamiskoukku ja pesukintaan ohje. Tai eihän siihen muuten ohjetta tarvi, mutta silmukka- ja kerrosmäärät olisi hyvä tietää, ettei jokainen peukinnas ole erilainen. Toisaalta voisin ottaa mukaan tuon pitsiliinakirjan ja virkata tosiaan erilaisia liinoja.
Juu ja ettei vaan olisi keskeneräisistä töistä pulaa, niin villalangastakin aloin virkkaamaan pikkuisia tilkkuja. Virkkaan niitä sekalaisista sinisistä langoista ja kokoan joskus huiviksi, jos paloja tulee tarpeeksi.
Nyt näköjään mummuni löysi laatikollisen puuvillalankoja, pitää mennä taas penkomaan!

4.6.05

Euroopan valloituskarttani

Surffailin pitkin poikin neuleblogeja ja jostain löytyi linkki sivuille, jossa voi ruksia Euroopan maat, joissa on käynyt ja sitten saa kartan, jossa näkyy kuinka laajalti on Euroopan valloittanut. Tässäpä siis minun karttani. Harmittavat valkoiset alueet tuolla Slovenian ja Bosnia-Herzogovinan kohdalla :)



create your personalized map of europe

Lankavarasto inventoitu...

Huoh, mylläsin pari tuntia lankavarastojani - aluksi intoa puhkuen, mutta loppua kohden tuskaisesti huokaillen. Kuka kumma on tunkenut ne kaikki langat laatikoihin, kaappeihin, kylmiöön, astiakaappiin?! Kylmiö on lankojen lisäksi täytetty kankailla, lahjoitusvaatteilla yms tavaralla joka joskus päätyy jonnekin ja entisten asukkaisen jäljiltä siellä on mm. maalipurkkeja ja lattialaattoja. Ei siis toivoakaan, että sinne syksyn tullen aseteltaisiin hillopurkkeja ja mehupulloja! Astiakaappiin työnnän keskeneräisiä tekeleitä silloin, kun on kiire siivota ja sieltä löytyi nyt myös useampi aloittamaton lankakerä.
Lankadieetin alkaessa taisin arvioida, että minulla on 20-30 kiloa lankaa ja todennäköisempänä pidin tuota alempaa lukua. No, nyt ainakin lankaa on yli 30 kiloa... Suurin osa villaa, seuraavaksi eniten kaikenlaisia efektilankoja ja ihan pikkaisen puuvillaa ja pellavaa. Osan langoista olen saanut aseteltua samanlaisiin laatikoihin työhuoneen hyllyille ja näissä laatikoissa on jopa ajantasalla olevat laput sisällöstä. Mutta kun intoa ei riitä loputtomasti, niin kylmiöön on tungettu lankaa kaikenlaisissa pussukoissa ja lootissa. Ääh, lankoja käännellessä tuli jopa mieleen, että pitäisi kylmästi heittää lankoja pois. Mutta enhän minä nyt sellaista voi tehdä, kun aina käytän pienimmänkin langanpätkän johonkin hyödylliseen.
Erittäin positiivista on, että nyt tiedän ainakin vähän aikaa, mitä lankoja varastossa on. Löysin myös vajaan kerän tikapuulankaa, joten pääsen jatkamaan sitä huivia, jonka valmistuminen muuten olisi jäänyt odottamaan lankamatkaa Tallinnaan. Päätin taas kerran, että ensin käytän kaikki epämääräiset lankamyttyrät ja sitten pääsen ihanan selkeiden lankojen kimppuun. Mutta, mutta... epämääräisten myttyjen kaveriksi tarvii aina jotain selkeämpää ja sitten lanka loppuu kesken ja työ jää kesken ellen osta lisää lankaa... loputon kierre siis!
Pinkit puuvillalangat pysyvät kadoksissa ja nyt juuri haluaisin tehdä jonkun kesätopin. Se ostamani Echo Lux-lanka ei varmaan riitä suunnittelemaani toppiin ja siitä pitää siis tehdä jotain muuta - tai ostaa samaa lankaa lisää :)

2.6.05

Pitäisköhän vaihtaa kesäkäsitöihin?

Jostain kumman syystä edelleen neulon vain hahtuvahousuja, vaikka nyt pitäisi tehdä jotain kevyttä ja kesäistä. Tahti vaan on niin hidas, että jos nyt aloitan kesätopin, niin ehkä se sitten ensi kesäksi on valmis.
Lankavarastoa on tullut kartutettua taas: hahtuvalankaa oranssi-kirjavana ja luonnonmustana yhteensä 800 grammaa, äitini toi Seitsemän Veljestä-lankaa pari kerää ja eilen PiikkoPirrasta tarttui mukaan 150 grammaa punertavaa Echo Lux-lankaa, jossa 80 % puuvillaa ja 20 % viskoosia. Jos tästä langasta tulisi vaikka se kesätoppi. Toppi voisi olla jotakin tähän tyyliin, mutta pidempi ja ehkä tavalliset olkaimet, ettei niskan taakse meneviä. Samaisessa Knittyn numerossa on muuten verkkosukat, joista innostuin viime kesänä, mutta tekemättä ovat jääneet nekin. Noistahan voisi tehdä talviversion eli villaiset verkkosukat :)
Vaaka-tilkkuja on tullut neulottua ja virkattua muutamia ja yhden peiton yhdistelin valmiiksi. Jokuset hahtuvahousut ovat valmistuneet ja aikaa on kulunut myös ompelukoneen ääressä. Muutama täyttövaippa valmistui ja heti piti tietysti aloittaa uusia. Aion lomailla kaikista töistäni pari viikkoa ja siten ennen pitää saada Iloinen Maapallo-puotiin jotain uutta ja kivaa myyntiin. Sekä omia, ystävien että lahjoitettavia vaatteita olen korjaillut ja lahjoitusvaatteita myös värjännyt. Ja ommellut vanhoista pyyhkeistä vaippoja, jotka joskus päätyvät Vaaka ry:n kautta jonnekin niitä tarvitseville.
Kamalasti muka koko ajan jotakin teen, mutta valmista ei vaan tule. Kesken on mm. huivi "tikapuulangasta". Yhden sellaisen tein hamsterikuukauden aikana ja nyt aloitin toista keväisemmän värisestä langasta. Mutta, mutta... lankaa tuntuu kuluvan enemmän kuin ekaan huiviin tai sitten tämä toinen kerä on paljon pienempi. Hmm, on varmaan pakko lähteä Tallinnaan ostamaan lisää lankaa, että saa huivista tarpeeksi pitkän. Tallinnan matka taitaa kuitenkin toteutua vasta loppukesästä, nyt ensin lähden Vaakan matkalle Sortavalaan. Junassa, henkilöautossa ja bussissa tulee vietettyä sen viikonlopun aikana useampia tunteja eli mukaan pitää varata tarpeeksi tekemistä. Viime kesän matkalla koukkusin pesukintaita ja siitä voisin tehdä oman perinteeni eli joka matkalle vain pellavalankaa ja koukkuamiskoukku mukaan. Sopiva reissutyö, koska menee pieneen tilaan ja valmistuu hitaasti :)