30.12.08

Valmistuneita

Ahkeroin töitä lähes jouluaattoon saakka, sen jälkeen olen ahkeroinut keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi. Kustaa Vilkunan Vuotuisessa ajantiedossakin on jokin sanonta, että keskeneräiset pitää tehdä valmiiksi ennen vuoden loppumista. Toista tuosta opuksesta löytyvää sanontaa en noudattanut. Sieltä meinaan löytyy ohje, että Tapaninpäivänä sai vain Hailuodossa ottaa "kudelman" esiin. Muualla maassa ilmeisesti saisi ottaa kudelman käsiinsä vasta pyhien jälkeen :)

Jo ennen aattoa valmistui ystäväni tilaama Revontuli


Ystäväni näki ensimmäisen tekemäni Revontuli-huivin ja halusi itselleen samanlaisen. Toiveen hän esitti elo-syyskuun vaihteessa ja nyt sitten vihdoinkin sain hänen huivin valmiiksi. Sopivaa lankaa löytyi varastosta ja tässä on ihan ystäväni värit :) Vironvillaa noin 175 grammaa, bambupyöröt nro 5,5 ja ihan ohjeen mukaan tehty. Tykkään! Koskahan saisin itselleni tehtyä Revontuli-huivin? Lankaa sitä varten on ostettu jo moneen kertaa :)

Jo kesällä aloitettu Feather and Fan

Tarkoituksena oli käyttää kaikki "epämääräiset" nyttyrät kasvivärjättyjä lankoja. Mutta en kyennyt yhdistämään kaikkia värejä, joten lopulta valitsin tähän hyvinkin tarkkaan nuo langat ja välillä purin muutaman raidan pois, kun ei miellyttänyt silmää. Lankaa meni 170 grammaa, 5,5 mm bambupuikot ja ohje esim. täällä. Kuvassa huivi on pesemättä ja pingottamatta.


Muita valmistuneita en ole ehtinyt kuvaamaan. Meeri-kämmekkäiden kaveriksi tein samasta langasta Hyrrä-baskerin. Lankaa riitti vielä kahteen virkattuun kukkaan, jotka voi sitten laittaa baskeriin koristeeksi. Koitan muistaa kuvata tämän setin. Samaisesta vironvillasta olin tehnyt ensimmäisen Revontuli-huivin ja nyt sitten tuli se lanka käytettyä loppuun. Eräällä bussimatkalla aloittamani vauvan sukat sain valmiiksi Tapaninpäivän kyläilyreissulla ja samantien aloitin aikuisten sukat hyvinmarinoidusta Regia-langasta. Marraskuussa aloitetut S-kokoiset hahtuvahousut valmistui myöskin ja menevät tietty puotiini myyntiin.

Yllämainittujen Regia-sukkien lisäksi kesken on ainakin punaiset karvalapaset. Toisesta lapasesta on tehty ranteen resori eli aikas paljon puuttuu. Sagittaria-huivin tekeleen unohdin valitettavasti Turun kotiini enkä sitä nyt ehdi tehdä valmiiksi ennen vuoden vaihtumista. Hyvää neulomisaikaa minulla taitaa olla ihan vuoden viimeisille minuuteille saakka. Lupauduin vapaaehtoiseksi työläiseksi SwingTeamin Late Night Jump-tanssileirille. Tyrkytin itseäni lipunmyyjäksi New Year's Shakedown-iltaan, mutta tarjottiinkin mahdollisuutta päivystää leirin pääpaikassa. Ja koska tästä voi saada jopa varsin kivan "palkkion", niin lupauduin sinne ja siellä varmaan viiteen tuntiin mahtuu jokin rauhaisa hetki neulonnallekin. Samalla saan välteltyä perinteista uudenvuoden juhlintaa, joka ei kiinnosta yhtään.

Ai juu, neulomisen lisäksi olen saanut myös ommeltua. Olin tänään ja eilen äitini kanssa hänen ompelimossa. Oikeasti olisi pitänyt paikata työhaalareita, jotka pitäisi olla paikattuna heti loppiaisen jälkeen. Mutta teinkin isälleni kauluspaidan, jonka aloitin varmaan jo toukokuussa. Sovituksen jälkeen paita oli unohtunut keskeneräisenä kotiin ja nyt löytyi joulusiivouksen yhteydessä. Ei vielä ihan suju tuo miesten kauluspaidan teko, mutta sitkeästi yritän. Leikkasin seuraavan paidan armaalle miehelleni. Sama kaava kuin Tähtipaidassa, mutta tähän seuraavaan tulee etukappaleisiin valkoiset kaitaleet pystysuoraan. Hioista jätän mansetit pois ja teen ihan tavalliset suorat hihat. Meni vähän hermo mansettien kanssa tuossa isäni paidassa :) Plus että mies kuitenkin käyttää tuota paitaa aina auki, silleen takkimaisesti ja silloin mielestäni hiat saa olla ihan tavikset.


29.12.08

Lankoja myynnissä!

Laitoin huutikseen vähän lankoja myyntiin. Olkaa kilttejä ja auttakaa lankavaraston pienentämisessä :) Jonkin verran lankoja vien Konttiin tai Fidalle ja Turun käsityötapaamisessa on ensi kerralla eli 10.1.2009 lankavaihto. Tosin lankojen vaihtaminen toisiin ei pienennä varastoa yleensä :) Mutta jos saisi tilalle jotain kivaa lankaa, jonka haluaa käyttää heti...

Huutikseen päätyi esimerkiksi tämä Echo-puuvillalanka, joka ei puhuttele minua ollenkaan.

17.12.08

Lankaostoksia

Kuvassa on langat, jotka ostin viimeisimmältä Sortavalan reissulta. Sortavalassa on ehkä noin vuoden verran ollut lankakauppa, jossa kerät on ihan hyllyssä hipelöitävissä eikä lukkojen takana vitriinissä. Tämä puoti on vain vähän hankala löytää ja se on ollut kiinni aina, kun olen ovella käynyt. Nyt kuitenkin onnisti ja pääsin katsastamaan puodin tarjonnan. Lankaa on yhden hyllykön verran. Kaikki eivät ole halpoja, mutta hauskoja lankoja sieltä kyllä löytyy. Samassa kaupassa olisi vetoketjuja, helmiä, ristipistotarvikkeita ja varmaan jotain muutakin vielä.
Kaksi ruskehtavaa kerää on kamelinkarvalankaa. Tai niin ainakin seloste väittää. Olen joskus ostanut pätkävärjättyä lankaa, joka venäjänkielisen tekstin mukaan oli tavisvillaa ja kashmirvillaa. Englanninkielisessä selosteessa olikin tavisvillaa ja keinokuitua :) Kamelinkarvalankaa on kerässä 100 g eli 200 metriä. En tiedä, mitä tästä tekis. Muita värejä ei ollut ja ehkä en halua tätä mihinkään muuhun lankaan yhdistää. Ehkäpä jokin huivi. Kerä maksoi 100 ruplaa eli vähän vajaa kolme euroa.
Puna-valkoinen pampulalanka on nimeltään Ralf ja se on Itävallasta. Tässäkin langassa on mukamas puolet villaa, vähän epäilen. Tätä lankaa oli yksi ainoa kerä ja pakkohan minun olisi yksinäinen lankakerä pelastaa. Hintaa 50 gramman kerällä 50 ruplaa eli noin 1,5 euroa.

Nämä ostokset onneksi kirjaantuivat marraskuun puolelle. Nyt joulukuussa olen ostanut 150 g punakirjavaa Nallea ystävän sukkia varten ja 50 grammaa jotain lankaa, kun piti sekin yksinäinen kerä pelastaa PiikkoPirran ale-laarista :)

Töissä eli siis ompeluksissa on kaamea kiire. Huristelen verhoja ja valtava kasa työhaalareita odottaa paikkaamista. Jos ensi viikon pitäisi lomaa ja sitten välipäivinä taas huhkisi töissä. Mies kaipaa uutta keikkapaitaa ja ainakin kahteen paitaan olisi kankaat valmiinakin.

Neulomukset on olleet vähissä. Eilen kyllä aloitin pieniä villasukkia, kun tarvitsin noin puolen tunnin bussimatkalle jonkin käsityön. Ja neuloinhan minä sitä sukkaa taas baarissa. Tosin vasta keikan jälkeen, kun soittajapojat roudasivat soittimiaan ja höpisivät, niin minä istuin vieressä neulomassa :)

9.12.08

My new blog

Toteutin suunnitelmani ja rykäisin uuden blogin pystyyn. Täällä Kässäpäiviksessä on jatkossakin kaikki käsityö-jutut. Muut höpinät siirtyvät Mamildaan. Tervetuloa tutustumaan ja lukemaan, jos myös muu kuin käsityöelämäni kiinnostaa. Heti alkuun läjäytin sinne muutaman Venäjä-henkisen kuvan, joista yksi sopii tähänkin blogiin:

8.12.08

Marraskuun langan kulutus

Marraskuu oli Lapaskuu ja sen merkeissä sainkin kolmet lapaset ja yhdet kämmekkäät neulottua. Tuossa alla olevassa listassa on neljännetkin lapaset, mutta ne aloitin jo lokakuun puolella ja siksi eivät olleet Lapaskuun tilastoinnissani mukana. Lapasten lisäksi kuukautta hallitsi tilattujen heijastinkukkien ja kaulakorujen virkkaaminen. Lisäksi neuloin jämälangoista villasukkia ja välipalatyönä yhden kaulahuivin. Ja onhan tuolla yhdet tilatut hahtuvahousutkin, jotka kiireesti neuloin ja niitä ei sitten lunastettukaan...

Lankaa kului marraskuun aikana näihin töihin:

v.pun Meeri-sukat 35 g

joustinneulesukat marinoidusta Nallesta 60 g

Meeri-sukat karvareunalla 55 g

joustinneulesukat jämälangoista 30 g

karvalapaset 100 g

karvalapaset 100 g

Meeri-kämmekkäät 30 g

anarkialapaset 40 g

vauvan hahtuvalapaset 15 g

8 x virkattu koru yht. 25 g

11 x heijastinkukka 50 g

10 x heijastinkukka 45 g

Poutapilvi-hahtuvahousut 100 g

kaulahuivi helmineuletta 200 g

Kulutusta tuli siis 885 grammaa. Jottei lankavarasto vain pienenisi, niin ostin heti marraskuun ekana päivänä Tallinnasta villalankoja varmaan pari kiloa ja ihan kuun viimeisinä päivinä vielä shoppasin Sortavalasta kamelinkarvalankaa 200 g ja jotain hassua efektilankaa 50 grammaa. Tällä menolla lankavarastoni pysyy kyllä reilusti plussan puolella :)

Lykätään tähän nyt kuva vielä sukista, jotka neuloin lapsukaiselle hyvin marinoituneesta Nalle-langasta. Ihan perussukat, joiden kärkiin kirjailin nimen, jotta pysyisivät tallessa päiväkodissakin. Kuva on otettu keskiyöllä sukkien valmistuttua. Nehän piti saada heti maanantai-aamuna päiväkotiin käyttöön: