10.10.15

Pitsiunelmia

Avustusjärjestöt eivät useinkaan ota vastaan ainakaan aikuisten käytettyjä alusvaatteita. Ymmärrän hyvin, että käytetyt alusvaatteet eivät välttämättä tunnu hyvältä idealta sen paremmin niiden käsittelijästä kuin vastaanottajastakaan. Itse kyllä voin ostaa alusvaatteita kirpparilta, mutta en odota, että muiden tarvitsisi käyttäytyä samoin tai ottaa käytettyjä alusvaatteita ilmaiseksikaan vastaan. Tosin olen myös vaatejakelussa auttamassa ollessani hämmästynyt, kuinka ne käytetyt alusvaatteetkin välillä viedään suorastaan käsistä. Mutta siis... erilaisiin keräyksiin olen hankkinut uusia alusvaatteita, jos ei ole erikseen kerrottu, että käytetyt kelpaa. Kesällä olin ostanut taas tyttöjen/naisten alushousuja erääseen keräykseen ja vaikka niitä halvalla sain tarjouksesta, niin mielessä kävi, että enkö osaisi tehdä sellaisia itse. Asia jäi hautumaan, kunnes luin Make bra -alusvaateompelukursseista ja jutussa mainittiin, että firman sivuilla on myös joitakin ilmaisia kaavoja. Sieltä löytyy bralette & stringit -setti sekä hipster-alushousujen kaava. Ajattelin hipster-mallisten alushousujen olevan sopivampi malli tähän avustusompeluun. Loppujen lopuksi tein vain parit alushousut hipster-kaavalla, koska muistin, että minullahan on leveää pitsikuminauhaa, jota voisin käyttää näihin alushousuihin ja sovelsin mallia siihen sopivaksi.

Ensimmäisenä valmistui tälläisiä pöksyjä, joihin käytin leveää pitsikuminauhaa, heti uutena lyhennetyn kesämekon helmaa ja palan tummansinistä trikoota haarakiilaan. Lahkeensuiden sisässä on framilon-joustonauhaa. Harjoittelukappaleiden ompelujälki ei ole kaunein mahdollinen. Oli niin kiire päästä kokeilemaan, etten etsinyt vaaleansinistä/turkoosia ompelulankaakaan, joka olisi näkynyt vähän vähemmän tuossa edessä.


Tein kymmenet alushousut lahjoitukseen ja pyrin käyttämään näihin trikoopaloja, joista ei enää oikein muuta saa ommeltua. Oikean ylänurkan raidallisia pöksyjä tein kahdet, niissä käytin alkuperäistä hipster-alushousujen kaavaa. Totesin, että tykkään ommella enemmän noita pitsiunelmia :) Useimpiin käytössä olleisiin trikootilkkuihin olisi sopinut valkoinen pitsikuminauha ja se kuluikin loppuun näitä tehdessäni. 


Koska kaverini olivat kovin kiinnostuneita alushousu-ompeluksistani, tein heitä varten spesiaalimalliston :) Näihinkin on hyödynnetty kierrätyskangasta eli musta, hieman läpikuultava kangas on lyhennetyn mekon vuorikangasta. Tarjosin näitä Facebookissa kavereilleni hieman erikoiseen hintaan: alushousut sai omakseen tuomalla vaihdossa vähintään yhdet teinipojalle sopivat alushousut. Avustuskohteeseen kun tarvittiin myös poikien alushousuja ja niitä en ajatellut ommella. Vielä on muuten kahdet tälläiset pöksyt S-kokoisena tarjolla, jos kiinnostaa. 

Alushousujen ompelu oli niin hauskaa puuhaa, että voisin tehdä näitä jatkossa lisääkin. Aikaisemmin olen kyllä itselleni tehnyt alushousuja kierrätysmateriaaleista eli vanhoista vaatteistani. Ne ovat sen verran erilaisia, että voisin niistä tehdä ihan oman postauksen :)

Ei kommentteja: