16.5.16

Simpukkahuivi / Virus shawl

Ihastuin virkattuun huivimalliin, joka Suomessa yleensä kulkee Simpukkahuivin nimellä ja kansainvälisissä virkkausryhmissä taasen samannäköinen huivi on englanniksi nimeltään Virus shawl. Ajattelin, että tämä malli on juuri sopiva joululahjaksi saamilleni kimallelangoille. Ensimmäiseksi väriksi valikoitui tummansininen lanka, jossa on hopeista kimalletta. 


Kun sää salli käsitöiden tekemisen ulkona, niin virkkasin tätäkin auringosta nauttien :) En valitettavasti kirjoittanut ylös, minkä kokoisella koukulla tätä virkkasin. Todennäköisesti se oli nro 4, mutta saattoi olla vähän isompikin. Ohje löytyy mm. Arkimamman Arkiralli -blogista. Lankana tässä on jossakin halpiskaupassa myynnissä ollut Nako Moonlight, ehtaa keinokuitua koko lankaa. Ekan kerän loppuessa alkoi epäilyttää, ettei kaksi kerää riitä millään, kun en ihan pientä huivia halunnut. Kaveriltani löytyi lankaa lisää onneksi kaikissa niissä väreissä, mitä minulla jo oli kerä tai kaksi. Loppujen lopuksi käytin kolmannesta kerästä vain vähän, koska muutoin huivista olisi tullut valtava.


Tässä vielä vähän keskeneräinen huivi köllöttelee meidän lähirannalla. Huivin aloitusta olin jo tässä vaiheessa ehtinyt käsitellä ompelimomme höyrysilityssysteemillä ja todennut, että se venyy reippaasti kunnon höyryttämisellä. Halusin huivista melko harvan ja "litteän", joten siksi silittelin sitä reippaamman puoleisesti.


Tykkään tästä huivimallista kovasti. Samaa kimallelankaa on myös vaaleansinisenä ja kellanbeigenä, joten tätä samaa mallia tulee todennäköisesti näkymään täällä blogissani myöhemminkin :)

1 kommentti:

Salaneuloja kirjoitti...

Hieno huivi!