9.3.17

TieteisKAL

Viime kesänä, kun olin alkanut seurata useampaa käsityöpodcastia, innostuin samalla osallistumaan taas myös KALeihin. KAL on yhtä kuin Knit-A-Long, jonka itse suomennan yhteisneulonnaksi. Vuosia sitten osallistun KALeihin, joita käsityöblogien pitäjät järjestivät ja näissä kaikki neuloivat samalla ohjeella vaikkapa huivin. Monesti taisin osallistua MKALiin eli MysteryKALiin, jossa ohjetta tuli pätkä kerrallaan  ja aloittaessaan ei tiennyt, millainen lopputulos on. Näitäkin KALeja edelleen on ja itsekin olen taas yhdessä mukana, mutta käsityöpodcastien myötä tutuksi tuli hieman erilaiset KALit. Näissä minulle uudemmissa on jokin teema, jota saa tulkita enemmän tai vähemmän vapaasti ja neuloa jotain teemaan sopivaa. Useimpiin sopii myös muut kuin neulotut jutut, vaikka yhteisvirkkauksille on myös oma sanansa: CAL = Crochet-A-Long. 

Pidemmän aikaa olen ajatellut, että minäkin haluaisin järjestää jonkin KALin ja nyt on sen aika. Halusin keksiä sellaiset säännöt KALiini, että tähän voi osallistua myös sellaiset, jotka eivät kuulu Ravelry-käsityöyhteisöön. Aika monessa KALissa valmiit työt pitää esitellä kuvan kanssa Ravelryssa ja myös siellä jutustelemalla osallistuu palkintojen arvontaan. Mutta tähän KALiin voi osallistua, kunhan pystyy lähettämään minulle kuvan valmiista työstä. Alla tarkemmat ohjeet siihenkin.

Ilmaisia kirjoneulekaavioita Star Wars -neuleisiin: 
http://www.knitting-and.com/knitting/patterns/charts/starwars.htm

Ensimmäisen KALini teemana on scifi eli science fiction eli tieteisfiktio. En ole tämän alan asiantuntija alkuunkaan, mutta sen nyt valitsin teemaksi :) Tähän valintaan on syynsä, mutta kerron sen myöhemmin erillisessä postauksessa, jossa esittelen myös yhden huiviohjeen, joka sopii tämän KALin teemaan. Yhtenä taka-ajatuksena on sekin, että tällä KAL-teemalla saan vinkkejä muiden suosikeista scifi-kirjojen ja elokuvien joukossa :)

Doctor Who -teemaan löytyy ilmaisia ohjeita myös, mm. neulottuun laukkuun:
http://www.nerdsandnomsense.com/diy-2/knitatardisbag-dww/

* TieteisKAL alkaa 12.3.2017 ja päättyy 12.6.2017
* Mikä tahansa tieteisfiktioon liittyvä, langasta tehty käsityö kelpaa: neuleet, virkkaukset, kinnasneulatyöt, mitä näitä nyt on. Jos yhteys scifiin ei ole ilmeinen, niin kannattaa kertoa, miten tekemäsi työ liittyy teemaan. Tai no, minulle pitää selittää ehkä kaikki, koska hädin tuskin saatan tunnistaa joitakin Star Wars -hahmoja :) 
* Osallistua voi keskeneräisellä työllä, kunhan se valmistuu tämän KALin aikana
* Samalla työllä voi osallistua myös muihin KALeihin
* Palkintoja tulee olemaan. Yksi arvotaan kaikkien valmistuneiden töiden kesken, yksi arvotaan kaikkien tästä KALista jutelleiden kesken (tästä lisää alla) ja yhden palkinnon saajan valitsee perheenjäseneni. Muitakin palkintoja voi tulla ja päivitän niistä lisätietoja sitten.
* Kaikista valmistuneista töistä haluan kuvat Ravelryn Marin kässäpäivis -ryhmän valmistuneiden ketjuun. Ravelryyn kuuluvat voivat tehdä tämän itse, muut minun kauttani. Eli voit lähettää kuvan valmiista työstäsi sähköpostitse (annamari@hotmail.com) tai Facebookin Marin kässäpäivis -sivun kautta yksityisviestillä ja minä sitten lisään nämä kuvat valmistuneiden ketjuun. Lähetä kuvan mukana tiedot, millä nimimerkillä haluat esiintyä ja miten työsi liittyy teemaan.
* Ravelryssa voi jutella kaikesta tähän KALiin liittyvästä Marin kässäpäivis -ryhmän jutteluketjussa. Ideoita ja pohdintoja voi kirjoittaa myös tämän postauksen alle ja kaikkiin tuleviin blogipostauksiin, jotka TieteisKALiin liittyvät. Samoin voi kommentoida Facebookissa Marin kässäpäivis -sivulla tähän KALiin liittyviä päivityksiä. Niin tähän blogiin kuin Facebook-sivulle tulleet kommentit otan huomioon arpoessani palkintoa kaikkien tästä KALista jutustelleiden kesken. Todennäköisesti teen niin, että valmiiksi numeroitujen Ravelry-viestien perään lisään numeroituna niin blogiin kuin Facebook-sivulle tulleet kommentit ja arvon sitten niistä random number generaattorilla palkinnon saajan.
* Jos scifi tuntuu aiheena täysin vieraalta, niin ei kannata lannistua. Jaan itse tosiaan yhden teemaan sopivan huiviohjeen ja jutteluketjuista saa varmasti vinkkejä. Itselleni tulee scifistä ensimmäisenä mieleen Star Wars. Kaikkien mielestä se ei ole "oikeaa scifiä", mutta tässä KALissa on :) Toisena mieleen tulee Doctor Who, jonka teemaan sopivia neuleita ja virkkuita ainakin löytyy. Ravelry-keskusteluissa vinkattiin jo Hitchhiker-huivista, (The Hitchhiker's Guide to the Galaxy = Linnunradan käsikirja liftareille) joka sekin sopii teemaan ja näitä varmasti löytyy paljon lisääkin. Ei siis ole pakko virkata minkään Star Wars -olion muotoista pipoa :)
* Kerron TieteisKALin etenemisestä niin täällä blogissa, Facebook-sivullani kuin videopodcastissani.

Tervetuloa mukaan!

Ensimmäinen lukemani scifi-kirja oli tämä, tosin luin sen suomeksi, jolloin nimi on yksinkertaisesti Pelaaja.
Kuva tuolta: http://www.iain-banks.net/uk/the-player-of-games/

Ei kommentteja: