4.1.18

Vuoden 2018 käsityötavoitteita

Ainakin viime vuoden alussa kirjoitin tänne käsityösuunnitelmistani alkaneelle vuodelle ja samantyyppisen listauksen teen nyt. Aika monta suunnitelmaa tai tavoitetta pysyy samoina, mutta jotain uuttakin on joukossa. Koitan (taas kerran) päivittää paremmin myös tätä blogiani. Vaikkei lukijoita välttämättä montaa ole, niin itse etsin välillä omista postauksistani tietoja, kun muistelen, miten olen jonkin tietyn käsityön tehnyt. Eli tämä blogi on itselleni edelleen tärkeä ja toimii käsitöiden päiväkirjana. En ole oppinut kirjaamaan kaikkia ostettuja lankoja ja tehtyjä käsitöitä Ravelryyn, joten kirjaan ne tänne. Tavoitteiden kirjaaminen johonkin näkyviin ehkä auttaa toteuttamaan niitä ja tavoitteet itsessään toivottavasti järkevöittävät käsitöiden tekemistäni. Tavoitteiden toteutumisesta en stressiä ota. Ne ovat vain tavoitteita, eivät mitään pakollisia suunnitelmia :) Mutta nyt niihin tavoitteisiin.

* Kuluta joka kuukausi kilo lankaa
Ihan sama tavoite oli viime vuonna ja loppuvuodesta joinakin kuukausina sen saavutin. Tavoitteena on siis itse käyttää kilo lankaa neulomiseen ja virkkaamiseen, mahdollisia lahjoitettuja tai myytyjä lankoja en tähän määrään laske. Langan kulutusta pitäisi seurata tarkemmin, jotta loppukuusta voisi kiriä, jos kilon kulutus on jo kovin lähellä. Olen 10 vuotta merkinnyt lankavarastoni liikkeet ylös, joten ehkä tänä vuonna voisi tehdä myös vertailuja menneiden vuosien kulutukseen.
* Tee joka kuukausi yksi lahjoitukseen menevä käsityö, joka ei ole päähine
Tämäkin tavoite oli jo viime vuonna. Joulun alla olen useasti pakkaamassa erilaisiin kohteisiin joululahjoja ja aina niistä tuntuu puuttuvan jotakin tiettyä neuletta. Erilaisia päähineitä tykkään tehdä lahjoitukseen, koska ne valmistuvat nopeasti, mutta niille ei aina meinaa löytyä kohdetta. Joistakin muista asusteista taas aina on pulaa. Nyt pistän ihan erityiseksi tavoitteeksi pojille ja miehille sopivat asusteet, koska taas joulupakettitalkoissa oli pulaa miehekkään värisistä ja kokoisista villasukista.
* Neulo joka kuukausi yhdet aikuisten ja yhdet lasten sukat myyntiin
Taas tuttu tavoite viime vuodelta. En ole vielä laskenut monetko villasukat viime vuonna neuloin, mutta tätä tavoitetta koitin täyttää ja yllättäen se jäi vajaaksi lasten sukkien kohdalla. Tämän pitäisi olla helposti toteutettavissa, mutta ehkä asiaa pitäisi lähestyä vähän eri tavalla kuin nyt olen tehnyt. Aloitan lasten sukkien neulomisen aina pienimmistä puuttuvista enkä koskaan pääse niihin isompiin kokoihin, joita puuttuu :)
* Julkaise neuleohjeita
Viime vuoden tavoite oli neuleohjeiden kirjoittaminen ja se onnistui, mutta nyt ne pitäisi vielä saada julkaistua. Valmiiksi kirjoitettuna on muutama ohje ja lähes valmiina muutama lisää, mutta julkaiseminen on jäänyt. Jostakin pitäisi vain aloittaa näiden kanssa. Ehkä asetan tavoitteeksi, että julkaisen vuoden ensimmäisellä puolikkaalla kaksi huiviohjettani, joihin on valmiina niin tekstit kuin kuvat. Ja sitten voin kirjoittaa loppuun ne muut keskeneräiset ohjeet.
* Aloita Temperature Blanket
Heh, sama tavoite oli jo viime vuonna. Langat on valmiina ja malli suunniteltuna, mutta toteutus puuttuu. Piti virkata lämpötilapeitto lapselleni hänen 15-vuotispäiväksi, mutta siirrän suosiolla suunnitelman vuodella eteenpäin. Kiirehän tällä ei sinänsä ole, mutta olisi kiva saada peittoon varaamani langat käyttöön. Jos lämpötilapeitto on vieras sana, niin lisätietoja löytyy englanniksi esimerkiksi tuolta.
* Ompele jotakin itselle
Tuttu tavoite viime vuodelta enkä tainnut silti ommella itselleni mitään ihan alusta saakka. Yhden pitkään kesken olleen mekon kyllä sain vihdoin valmiiksi ja kirpparivaatteita tuunasin. Tämä tavoite on entistä lähempänä toteutumista, kun viime vuonna kuitenkin ostin kankaita omia vaatteita varten.
* Osallistu erilaisiin käsityöhaasteisiin
Tämäkin on vielä tuttu tavoite viime vuodelta. Kaikenlaisia yhteisneulontoja ja -virkkuita on menossa koko ajan paljon. Tykkään osallistua näihin, koska ne "pakottavat" tekemään käsitöitä, joita en muuten tekisi. Haluan osallistua kaikkiin mahdollisiin suomalaisten käsityöpodcastaajien yhteisneulontoihin yms vaikkei ne läheskään aina ole omalla mukavuusalueellani. Viime vuonna esimerkiksi neuloin itselleni vaatteen ja tein kirjoneulelapaset ihan vain erilaisten yhteisneulontoja ansiosta - edellisestä vaatteen neulomisesta oli vuosia ja kirjoneuleesta en pidä yhtään. Järjestin viime vuonna myös ensimmäiset omat KALit eli knit-alongit eli yhteisneulonnat, joihin tosin sai osallistua kaikilla mahdollisilla käsityötekniikoilla, joissa kulutetaan lankaa. Tämän vuoden eka KALini on jo alkanut, siitä asiaa alempana.


* Ole ostamatta lankaa
Langanostolakko on uusi tavoite, ennen viime vuotta en edes ajatellut, että sellaista pitäisi tavoitella. Toki osallistuin monena vuonna Lankahamstereihin, mutta siinä piti olla vain yksi lyhyt kuukausi eli helmikuu ostamatta lankaa. Langan hamstraamista en ole pitänyt ongelmana ennen viime vuotta, mutta kesällä lankavarastoni suorastaan räjähti käsiin. Jotain tarttis tehdä siis. Rakkaudella, ManteliMinni -videopodcastia tekevä Maria, johon olen saanut tutustua viime syksynä, ehdotti yhteistä langanostolakkoa. Koska lakkoilu on hauskempaa porukalla, niin kutsuimme kaikkia muitakin neulojia mukaan. Ravelry-ryhmässäni on Langanostolakkokisailu-keskusteluketju ja lakkolaisia on ilmoittautunut mukaan kolmisenkymmentä! Olen jokunen vuosi sitten ollut ihan vahingossa langanostolakossa puolisen vuotta eikä tehnyt edes tiukkaa. Nyt kun seuraan käsityömaailmaa taas paljon tiiviimmin, niin myös niitä lankahoukutuksia tulee eteen paljon enemmän. Luulisin, että muutama kuukausi menee helposti, mutta kesään mennessä voi alkaa lankakaupat kutsua viekoittelevasti. En ole asettanut itselleni tavoitteita, kuinka kauan pitäisi olla ostamatta lankaa, mutta en haluaisi olla ainakaan ensimmäinen kisailijoista, joka sortuu :) Langanostolakkoilu ja siinä pieni kisailu sopii minulle, koska sitten on sellaista ryhmäpainetta enkä ole vain yksikseni lakossa. Viime vuoden viimeinenkin kuukausi kasvatti lankavarastoa ja koko viime vuoden lankavaraston kasvu on jossakin yli kymmenessä kilossa eli langanostamista pitää nyt todellakin rajoittaa.
* Käytä jämälankoja joka kuukausi
Rakastan jämälankoja! Minun on paljon helpompi luopua täysinäisestä vyyhdistä ihkulankaa kuin pienestä nyssäkästä sekalaisia lankajämiä. Käytän jämälankoja mielelläni, mutta niiden käyttö ei aina kovin järjestelmällistä ole. Nyt koitan joka kuukausi käyttää jämälankoja ja tässä hyvänä apuna on toivottavasti uusi KALini eli JämisKAL. Tämä jämälankojen käyttöön kannustava yhteisneulonta/virkkuu alkoi vuoden alussa, mutta mukaan saa liittyä vielä. En ole määritellyt sille päättymispäivää, mutta erittäin todennäköisesti se jatkuu ainakin kesän yli. Taidan kirjoittaa tästä uudesta KAListani ihan oman postauksen vielä.
* Päivitä blogia säännöllisemmin
Viime vuoden alussa määrittelin itselleni postaustahdin, mutta sitten kun aloin lisätä myös videopodcastini jaksot tänne, niin olikin ihan liian helppoa pysyä postaustahdissani. Viime vuonna myös samat jutut toistuivat kuukaudesta toiseen: podcast-jaksot, lankatilasto edelliseltä kuulta ja Vuosi väriterapiaa -haasteen työ. Lankatilastot aion edelleen tehdä joka kuukausi ja linkittää podcast-jaksoni tänne, mutta viimeksi mainittuja en laske postaustavoitteeseeni. Tavoitteena on tehdä postaus viikossa vähintään. Samalla pitäisi myös panostaa kivoihin käsityökuviin ja se on kiinni ihan vain viitseliäisyydestä. Löytyy niin kameraa kuin kuvaajaa, mutta silti käsitöiden kuvaaminen on mukamas hankalaa ja pikaisesti räpsin huonossa valossa jotakin.

Ei kommentteja: